Tammikuun dekkarit

Tässäpä listaus tammikuun 2020 aikana lukemistani (pääosin) dekkareista.

Heine Bakkeid, Meren aaveet. Ihastuttavan omanlaisensa ja jännittävä tarina. Pidin kovasti ja toivon että kirjailijalta tulee pian uutta luettavaa. Heina Bekkeid oli myös dekkarifestareilla 2019 esiintymässä.
Harri Gustafsberg, Karhuryhmä. Tämä oli hieman erilainen kuin odotin, mutta loppujen lopuksi kiehtova paketti vaativissa oloissa (kovassa paineessa) työskentelevien poliisien henkisestä puolesta ja siihen liittyvistä asioista.
Celeste Ng, Tulen arkoja asioita. Tässäpä massasta erottuva tyyli! Vei hyvin mukanaan ja kirja sopii hyvin niille, jotka eivät kaipaa kirjoihin väkivaltaisia kohtauksia. Tältä rouvalta onkin ilmestynyt juuri toinen suomennettu jännäri, joka odottaa jo pöydälläni…
Eira Mollberg, Villahousuhäpeä. No juu, ei ole dekkari ei, mutta hyvin piti otteessaan silti. Kiehtova elämäntarina, suosittelen!
Liane Moriarty, yhdeksän hyvää, kymmenen kaunista. Tämä kirja ei päässyt niin hyvin yllättämään, kuin kirjailijan aiemmat teokset. Luin ja pidin silti, mutta ehkä tässä oli lähdetty hieman sivuraiteille, sanoisinko.
Michelle McNamara, katoan yön pimeyteen. Oi, tämä oli niiiin hyvä! Täysin vallassaan pitävä, pakko lukea -tyyppinen kirja, joka perustui tositapahtumiin.
Taija Tuominen, Tiikerihai. Klassikoksikin tituleerattu Tiikerihai. Luin vihdoin, sillä tiesin kirjan saavan jatkoa tuota pikaa – siis miltei 20 vuoden tauon jälkeen.
Stina Jakson, Hopeatie. Tätä rakastin. Jokin siinä, kuinka kirjailija oli onnistunut kuvaamaan päähenkilön mielenmaisemaa ja pakkomiellettä löytää murhaaja, vei täysin mukanaan!
Ruth Ware, Nainen hytissä 10. Kiehtova mysteeri ja yllätyksellinen loppu. Kiinnostava tapahtumamiljöö. Hyvä!
Share

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *